Kuopion Perinnetuote myy aitoja kalakukkoja

Maku on paras myyntimies

Kun kalakukkoja on leivottu jo kolmessa sukupolvessa ja yhä käytössä olevat aidot reseptit ja työtavat ovat yli 70 vuotta vanhoja, voidaan hyvällä omallatunnolla puhua aidosta perinteisestä tuotteesta. Kuopion Perinnetuotteen kalakukot ja muut kalatuotteet vastaavat tiukimpienkin makuraatien haasteeseen.

Markku Ylihärsilä, Anneli Ylihärsilä ja puinen reliefitaulu, joka tuo viestin yli 80 vuoden takaa, ajalta ennen sotia. Kuopion Perinnetuotteen juuret ulottuvat aina kuvan esittämään Sorsakosken leipomoon asti.

Kuopion Perinnetuote on nimensä veroinen kalakukkojen valmistaja. Markku Ylihärsilä on kokenut kala-alan ammattilainen, joka kertoo suorastaan syntyneensä muikkulaatikon vieressä.
– Kala tuli tutuksi jo pikkupoikana ja muikunperkuu oli töistä ensimmäisiä. Muitakin töitä tuli kokeiltua, mutta lopulta isovanhempieni ja vanhempieni työ on saanut minusta jatkajansa. Kuopiossa olen toiminut alalla jo kauan, ja tietyllä tavalla Kuopion Perinnetuote sulkee ympyrän. Kalakukkoja valmistetaan jo kolmannessa sukupolvessa, perinteiset reseptit ja työtavat ovat jo yli 70 vuoden takaa, Ylihärsilä kertoo.

Kaikki alkoi 1930-luvulta

Markku Ylihärsilän äiti Anneli Ylihärsilä katselee mietteissään sylissään olevaa kaunista, puuhun kaiverrettua taulua. Se esittää työpäivän arkea Sorsakosken leipomolla 1930-luvulla.
– 1930-luvulta asti on suvussamme leivottu. Ainoa katkos tuli jatkosodan ajaksi, kun isäni Joel jäi sotavangiksi ja oli Siperiassa useita vuosia sodan loppuun asti. Katkos tuli tosin vain asiakaskunnan suhteen, vankeudessakin isä oli leiponut muille vangeille ja vartijoille. Sodan jälkeen aloimme Kuopiossa kalakukkojen valmistamisen, mikä pula-aikana olikin yksilöllistä ja todella asiakaslähtöistä. Kukot nimittäin leivottiin kunkin asiakkaan omista tarpeista, mitä nyt kukin ostokorteillaan tai muuten irti sai, Ylihärsilä muistelee lapsuusvuosiaan. Noina vaikeina vuosina syntyivät ne reseptit, jotka ovat käytössä yhä.

Maku ratkaisee

Kuopion Perinnetuote Oy panostaa rajattuun tuotevalikoimaan, mikä täyttää kovimmatkin laatu- ja makukriteerit. Kalakukot valmistetaan APT eli Aito Perinteinen Tuote -nimisuojan mukaisella reseptillä. APT korostaa tuotteen perinteistä koostumusta tai tuotantotapaa. Sitä voidaan valmistaa missä tahansa Euroopan unionin jäsenvaltiossa, mutta vain rekisteröidyn valmistusmenetelmän mukaan.

Kalatuotteet valmistetaan kotimaisista järvi- ja merikaloista sekä ulkolaisista kalafileistä. Perinteisillä menetelmillä aikaansaatu ainutlaatuinen makumaailma on saanut lukuisia kansainvälisiä tunnustuksia.  Näillä menetelmillä valmistetut tuotteet palkittiin 2019 jo neljännen kerran kahdessa maailman arvostetuimmassa raadissa. Maailman halutuimmat ruoka- ja juomapalkinnot jakava Great Taste Awards arvioi sokkomakutestin perusteella kuopiolaiset kalatuotteet korkeimpaan laatuluokkaan.

Tunnukset tiukan arvioinnin tulos

– Tuotteita lähetettiin arvioitaviksi yli sadasta eri maasta kaikkiaan 12 772 erilaista. Lähes 13 000 tuotteen joukosta vain neljä lohikalatuotetta sai kolmen tähden Great Taste -tunnuksen. Perinnetuotteen kiviuunissa kylmäsavustettu lohifile ja paahtosavustettu kirjolohifile kuitenkin saivat tämän korkeimman mahdollisen tunnustuksen, toimitusjohtaja Markku Ylihärsilä kertoo.

Myös graavisuolattu kirjolohifile palkittiin kahdella tähdellä. Avotulella loimutettu lohi- ja kirjolohifile, paahto-savustettu lohifile ja lohipastrami saivat yhden tähden tunnuksen. Kiviuunissa kylmäsavustettu kirjolohifile sai kaksi tähteä jo vuonna 2017. Vuoden 2017 Great Taste -testiin verrattuna Kuopion Perinnetuotteen saamien tähtien kokonaismäärä yli kaksinkertaistui viidestä kahteentoista.

Aidot, perinteiset kalakukot syntyvät Kuopion Sorsasalossa vanhalla reseptillä. Pirkko Väisäsen ja Taina Parviaisen osaavat kädet ovat vuosien varrella leiponeet satojatuhansia kukkoja herkkusuiden nautittavaksi.

Kuopion Perinnetuotteen kalakukon tunnistaa kääreen tunnuksesta, missä on näkymä vanhalle Sorsakosken leipomolle.

Uunissa kalakukko saa kauniin värin. Kohta herkutellaan!

Ykkösherkku palvelee kauppahallissa

Kauppahallin Ykkösherkku panostaa paikallisuuteen ja kansainvälisiin makuihin, mutta ennen kaikkea korkeaan laatuun. Kuopion Perinnetuote Oy:n aidot kalakukot ovat haluttu tuote niin turisteille tuliaisiksi kuin lähiasiakkaiden ruokapöytään.
Ykkösherkusta löytyy kukkojen lisäksi muitakin herkkuja. Vaikkapa syksyn juhla- ja alkutalven pikkujoulupöytään sopivat laatujuustot tulevat Ykkösherkulle suoraan valmistajilta ja maahantuojilta, Suomesta, Hollannista, Ranskasta, Italiasta, Sveitsistä ja Espanjasta. Juustojen seuraksi löytyy myös monipuolinen valikoima herkullisia hillokkeita ja paljon muuta maistuvaa lähituottajilta ja maailmalta.

Kukkojamme myyvät

Oma myyntipisteemme:
Kuopion Kauppahallin Ykkösherkku

Hyvin varustellut elintarvikekaupat
eri puolilla Suomea

Etelä-Suomen kuukausimarkkinat

Uusia myyntipisteitä avautuu viikoittain.

Kysyttävää?

Älä ujostele, vastaamme mielellämme!